sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kasvihuone keittiössä

Hiihtolomallani ostin parvekkeille tarkoitetun pienoiskasvihuoneen. Se oli petsattu mustaksi ja kaipasi mielestäni värin vaihtoa, valkoinen sen olla pitää.


Vihdoinkin se seisoo keittiön nurkassa, maalattuna (valkoinen Pika-Teho). Vanhasta loisteputkivalisimen pohjasta siihen on loihdittu kasvivalaisin. Kasveille sopivan loisteputken etsintään meni tovi, mutta sekin pienen hakemisen jälkeen saatiin hankittua.
Osram 18 W/77 Fluora.
Vinkin kasvihuoneen hankintaan sain täältä, Salainen parvekepuutarha.


Eilen sain jotain jo kasvamaan. Kylvin basilikan siemenet (Ocimum basilicum) ja viimevuotisista samettiruusuista riivityt siemenet. Myös muratin pistokkaat löysivät paikkansa kasvihuoneesta.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Pistokkaita muratista

Viimekesäinen muratti talvehti hyvin länsi-ikkunalla.
Maaliskuun alussa otin talomme alakerran eteisessä talvihtineista murateista pistokkaita ja laitoin ne veteen juuria kasvattamaan. Alaovessa on rautalankalasinen ovi, joka on eteisen ainoa luonnonvalonlähde. Itseasiassa muratit talvehtivat yhdessä verenpisaran kanssa, isossa piharuukussa. Kastelin ruukkua talven aikana korkeintaan kerran kuukaudessa ja silloinkin suhteellisen niukasti.

Verenpisara ja muratti talvehtivat hyvin.
Murattiemo kaksiviikkoa pistokkaiden ottamisen jälkeen.
Kahdessa viikossa pistokkaat kasvattivat hyvät juuren alut. Istutin muratit pieniin taimiruukkukennoihin, kaksi oksaa per ruukku.
Istutus.
Vesiastiana on muovinen pihvilaatikko.
Edessä omassa ruukussaan talvehtinut kasvi. Lannoitus aloitettu maaliskuun ekaviikolla.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Puutarhapäiväkirjani

Sininen hetki
Päiväkirjat kaiketi on tapana aloittaa lauseella: 
"Rakas puutarhapäiväkirjani...."
Vuosikausia olen puuhastellut puutarhapihassamme, ottanut valokuvia joka käänteessä, mutta nyt jälkeenpäin onkin vaikea muistaa kaikkea ihan tarkkaan. Josko sillä niin suurta väliä on, mutta tulevan kasvukauden tapahtumat kirjaan ylös tähän päiväkirjaani. Tarkoitus on kirjoittaa asioita muistiin tasan yhden vuoden ajan. Aika näyttää miten tässä käy.

- - -
Menneiden vuosien varrelta.

Kirjopikarililja
Omenapuu kukkii
Syreenimaja
Tämä kaikki on muistoissa.
Tätä ja paljon muuta on odotettavissa.

Tänään verenpisarat vasta ponnistelevat ikkunalaudalla kohti valoa.


Menneenä kesänä ne samalla ikkunalla olivat kasvaa purkista ulos.


Kesää kohden mennään.
Antoisaa kevään odotusta kaikille!