Vanhan vuoden ilta

Kaksi pivää sitten ulkolämpömittari näytti -21astetta pakkasta, pohjoinen viima osui suoraan pihaan, tuntui tosi kylmältä. Yön yli nukuttua samainen mittari näytti +3 astetta. Kipittelin ympäri pihaa kamera kaulassa, tutkaillen linssin läpi kaikkea näkemääni. Tänään lämpötila oli vielä muutamalla asteella noussut. On vuoden viimeinen päivä.

Mustarastas kyyhötteli pensaikossa talvisesta lämpöaallosta nautiskellen. Mikä lie saanut rastaspolon jäämään tänne pohjolaan.

Pakkanen ja sitä seurannut nopea lauhtuminen huurrutti maiseman mustavalkoisen harmaaksi.

Kaikki missä on metallia on säilyttänyt kylmyytensä ja nyt ilman lauhtuessa ne  puskevat esiin valkoisina huurteesta.

 Jotain väriä sentään löytyy. Syksyllä istutetut koristekasvit antavat yhä iloa.

Matkalla uuteen vuoteen....

Joulupäivän hiljaiseloa

Syrjälässä aattoyö kului miten kului. Nova (koira) tepsutteli pitkin yötä ompeluhuoneessa, missä talon tytär nukkui vierasvuoteessa. Viiru puolestaan kuulosteli jokaista askelta emännän vuoteessa.

Aamun koittaessa virkeänä heräsi ainoastaan talon isäntä, joka oli vetäytynyt levolle suljetun oven taakse. Emäntä ja tytär kömpivät koloistaan silmät sikkurallaan levottoman yön jälkeen. Mitään dramatiikkaa ei yöhön sisältynyt, pientä eläinten välistä jännitettä vain.

Emäntä on aamuisin itseoikeutettu koiran lenkittäjä. Pakkasta oli 15 astetta ja kipakka viima purevoitti pimeässä tehtyä aamutaivalta. Syystä tai toisesta oli aattoiltana kylän raitin harvat katuvalot sammuneet ja pimeys oli kaiken kattavaa, taskulampun valkea valo heitti hangelle tarkkarajaisen valokeilan ja tähdet täplittivät selkeää pakkastaivasta. Lumi natisi emännän askelten alla, muuten hiljaisessa joulupäivän aamussa, muun talonväen vielä nukkuessa. Viiru oli kyllä huomannut emännän lämmön hävinneen ja tyytynyt tekemään aamuiset tarpeensa hiekkalaatikkoon.

 Pikkuhiljaa joulupäivän aamuun heräsivät myös talon muutkin ihmiset ja eläimet vaipuivat aamu-unilleen. 

Pitkää tovia ei Nova saanut unillaan makoilla. Viiru oli päättänyt tehdä parempaa tuttavuutta, eloisa kolli etsi leikkikaveria.

Kun eläimet luulevat etteivät ihmiset näe, on sopuisaa olla ihan lähekkäinkin.

( Eivät onnettomat tajua, että emännän kamerassa on hyvä zoomi.)

Isäntä kantaa hellapuut sisälle halkokassissa, jolle on tehty vartavasten tarkoitukseen sopiva säilytyskehikko. Viiru on nähnyt halkokassissa mahdollisuuden vaania ja kiusata koiraparkaa. Emäntä ei voi välttää mielikuvaa Karvinen-sarjakuvasta. Viiru kiusaa Novaa, kuin Karvinen Oskua!

Nova ottaa kaiken kiusan vastaan vanhanpiian kärsivällisyydellä ja mieluummin väistää kuin ryhtyy kilpasille kissan kanssa. Tosin mustasukkaisuus talon ihmisistä pistää vanhan ladyn välillä ärähtämään.

 Rajansa se on koirallakin kuinka paljon jaksaa kasvavan kollipojan kiusantekoa sietää.

Syrjälässä rauha ja eläimillä hyvä tahto, on jouluaatto

"Ja niin Joulu joutui jo taas pohjolaan..."

Syrjälän joulu alkoi, kun emäntä ja talon tytär koirineen saapuivat aattoaamuna joulun viettoon. Isäntä oli vartonut Viirun kanssa, että talon naisväki kotiutuisi jouluksi.

Hyvin olivat pojat kahdestaan pärjänneet. Narurotta oli saanut kovaa kyytiä Viirun syleilyssä ja isäntä oli tuskaillut kollin tiuhatahtista aineenvaihduntaa, kissan hiekkalaatikko kun oli täyttynyt alvariinsa.

Talonväki oli elellyt jännityksessä odotellessaan eläinten toista kohtaamista. Ensimmäinen kohtaaminen pari kuukautta takaperin oli päättynyt katastrofiin.

Nyt oli laadittu strateginen sotasuunnitelma.

Ensin koira sai tarvittavat tervetuliaishuomiot pihalla kissan katsellessa ikkunasta.

Kaikki hyvin tähän asti, tapahtumat kulkivat suunnitelman mukaan.

Seuraavaksi koira sai kutsun sisälle taloon, hihnassa ja haukkumista hillitsevä sitruunapanta kaulassa.

Kaikki kissanruoat oli jo etukäteen korjattu näkyviltä pois, ettei ruoalle perso koira saisi ärsykkeitä.

Tilanne hoitui upeasti.

Koira odotteli emäntänsä valvonnassa kunnes kissa oli valmis lähestymään.

Kollin kaarelle käyristyvä selkä ja karvasta pörhöinen häntä antoivat läsnäolijoille selvän viestin, tämä kolli on se joka nyt määrää tahdin.

 

 Illan mittaan tilanne rauhoittui. Eläimet oppivat sietämään toisiaan ja joulurauha oli saapunut taloon.

Tarkkailuasemistaan Viiru piti kiinni isännän ottein.

 

Lopppu hyvin, kaikki hyvin.

Jatkuva varuillaanolo lopulta uuvutti molemmat eläimet. 

Syrjälässä rauha ja eläimillä hyvä tahto!

Kuusitiainen

Poden flunssaa kotona ja tänään oli aikaa katsella Viirun kanssa kahdestaan lintujen puuhia ikkunan takaa. Kamera seisoo aina laukaisuvalmiina jalustassaan olohuoneen ikkunalla, sen linssin läpi näkee linnut paremmin, ne oudoimmatkin.
Keskipäivän aikoihin omenapuissa alkoi kuhista. Tintit serkkuineen saapuivat aterialle. Tintttien joukossa oli yksi erilainen.

Räpsin kuvia pikavauhtia tehdäkseni tunnistuksen myöhemmin. Eineshetken päätyttyä ryhdyin selaamaan ikivanhaa lintukirjaa, kuvatkin ovat maalattuja, mutta tuntomerkit on kerrottu selvästi.
Tämän tintin kohdalla päädyin kuusitiaseen.

"Niskassa valkoinen laikku, yleisväri hyvin harmaa, siivellä kaksi kapeaa valkoista juovaa." kertoo Pohjolan lintukirja vuodelta 1987.

Orava ei enää säikäytä rohkeaa tiaisparvea. Tiaiset käyvät syömässä samaan aikaan, oravasta välittämättä.

Talitiainen

Sinitiainen

Kissa, koira tai kenties orava?

Orava on mieltynyt ruokailemaan lintulaudalla, vaikka oravan syöttöautomaattikin olisi viereisessä omenapuussa.

 Aivan tyylipuhtaasti ruokailu ei kuitenkaan suju.

Viiru-kissa katselee päivisin elämää omenapuissa ikkunan takaa. Isännällä oli eräänä päivänä iso työrupeama pihalla, piti tehdä polttopuita. Viiru vahti yhtäällä lintuja ja oravia ja toisaalla isännän puuhommia, ikkunan takaa. Isännän oli käynyt kissaa sääliksi, kun se naukui yksin ikkunalla ja olisi ihan selvästi halunnut ulos, puuhommiin sekin.
Kukaan ei ole niin viisas kuin ihminen (?).
Isäntä päätti kokeilla joskoViiru viihtyisi ulkona koiran juoksulangassa.

Hyvin oli pojilla päivä mennyt. Kaksi tuntia oli Viiru liekassa viihtynyt, kun tulin töistä kotiin olivat kollipoika ja isäntä hyvin ansaituilla päikkäreillä.

Liekalanka on niin pitkä, että puihin kiipeily on mahdollista. Kissa kävi tarkistamassa mitä orava puissa tekee, lintulaudalle ei Viiru kuitenkaan vielä yltänyt.

Kuka kertois kissalle...?

Emo lienee unohtanut mainita Viirulle, että kissat eivät välitä vedestä.
Vaan Viirupa välittää!

Talon ihmiset käyvät pesulla alkerran suihkuhuoneessa. Niin varovasti eivät ihmiset voi alakertaan hiipiä, ettei Viiru juokse jo kiiruusti edellä. Kissa voi olla täydessä unessa sohvalla, mutta aina viimeistään portaiden puoliväissä se ohittaa emännän. Kissa juoksee sellaista vauhtia, että jyrkissä mutkissa tassut lipeävät ja kissa kompuroi omiin koipiinsa. Ensimmänen suihkussa on silti aina Viiru!

Käsienpesualtaasta on tullut kollin lempipaikka ja ainainen ihmetyksen aihe, vuoteeksi se kissan mielestä on erinomainen.
Emäntä kääntää joskus ilkeyksissään hanan auki Viirun loikoillessa altaan tukkeena. Emännästä on vallan hulvattoman hauskaa seurata missä vaiheessa Viiru ymmärtää, että altaan vesi nousee kissan ollessa tulppana.
Halvat huvit emännällä.

Emännän ei pitäisi käydä lainkaan koulutuspäivillä. Tänään se tutustui nauru-joogaan ja ihan villinä hekotteli vielä kotonakin ja kiusasi kissaansa. 

Illan tullen oli sovinto kissan ja emännän välillä taas solmittu ja Viiru parkkeerasi kirjoituspöydälle emännän seuraksi, kun uusi sivu Viirun seikkailuista lähti bittiavaruuteen.

Muisteloita

Illalla emännän mahan päällä on Viirulla mieluisa rapsutushetki. Emäntä silittää molemmin puolin kissan päätä kuonosta niskaan. Katin komeat viikset myötäilevät kehräyksen tahdissa. Yhtäkkiä emännän mieleen muistuu entinen kissa, Nöpö tykkäsi poskien silittelystä myös. Emännän käydessä vuoteeseen ja ryhtyessä lukemaan kirjaa, siirtyi Nöpö mahan päälle ja kuono vain pilkahteli kirjan alareunan alta. Nöpö oli vanhemmiten jo varsin painava, eikä ihminen sitä kauan jaksanut keuhkojensa päällä kannatella, mutta joka ilta vähän kuitenkin.

Nöpö eli pikän ja isäntäväen ymmärryksen mukaan hyvän elämän. Herkästi loukkaantuvana ja sielukkaana kissana se otti paikkansa täysivaltaisena perheenjäsenenä. Nöpö oli hyvä hiirestäjä. Piti koko tienoon jyrsijät kurissa. Säännöllisesti tämä arvonsa tunteva kissarouva kantoi saaliinsa ihmisten ihasteltavaksi. Kehuja tuli. Ja kissa kiitti kehuista omalla tavallaan, viskoi tuholaista muutaman kerran kynsillään ja lopuksi söi sen kalloineen kaikkineen. Ei sittenkään ihan kaikkineen, aina jäi vihreä klöntti hiirestä jäljelle, mikä lie hiirensappi.

Viirun eläinlääkärireissulla luki isäntä odotustilan taulukosta, että Nöpön ikä ihmisen iäksi muutettuna olisi vastannut yhdeksääkymmentä vuotta. Kovin loiviksi kissamatroonan liikkeet viimeisinä vuosina kävivätkin.
Emäntä nosti rakkaalle lemmikille puutarhatuolin oven pieleen, jossa kissavanhuksen oli hyvä tarkkailla pihan ympäröivää elämää. Sateenvarjo toimi sekä auringon- että sateensuojana. Aivan viimeisinä kuukausina emäntä nosti iltaisin kissan sisälle tuoleineen kaikkineen. Nöpöä ei ihminen saanut ottaa syliin.

Viiru on Viiru, eikä siitä Nöpöä saa, eikä ole tarpeenkaan. Kovin sielukkaalta ei uusi talon kissa vielä tunnu, torvelolta paremminkin. Emännän silitellessä kissapoloa, käy mielessä ajatus kuinka mahdottoman pieni pennun pää oikeasti on, kovin suuret aivot eivät sinne mahdu.

 Aamupäivän touhuttuaan "torvelo" ottaa pitkät päiväunet. Nätti se on, silmät viirullaan, raukeana ja vatsa einestä pullollaan. Viirun kummitäti toi tuliaiseksi smetanaa. Ei se kissankaan suu tuohesta ole, niin keskittyneesti ja ilmeistä mielihyvää tuntien pentu lipoi hapankermaa jälkiruoaksi. Pitkään vielä lipoi suupieliään vaikka kerma oli jo loppunut.

 

Komeat ovat kollin viikset vaan kummoiset eivät aatokset. Vuosi eteenpäin ja poika elää kissanelämäänsä  komeana nuorukaisena.

Ensilumi ja "ensikala"

 Iltapäivällä alkoi sataa lunta. Tunnin aikana maa sai ohuen lumipeitteen. Emäntä tuli töistä, kun vielä oli vähän valoa ulkosalla ja heti Viiru ja talonväki lähtivät lunta ihmettelemään. Isännälle ja emännälle lumi on ihan tuttu juttu, mutta Viirulle lumi oli ensilumi. Kylmää ja märkää, vaan ihan kivaa, ainakin isännän tekemä lumipallo.

Tapahtuipa tänään vielä jotain muutakin ennen kokematonta. Naapuri oli ollut muikkuverkoilla ja antoi saaliistaan vähän tähänkin taloon. Isäntä intoili ihan intoveikkona, että Viirulle kalaa......

 Laittoi sanomalehden lattiaale ja mätkäisi kuolleen muikun lehdelle. Kolli parka ihmetteli, että mitäs nyt? Pitäiskö tässä jotain tehdä? Ei tainnut pentu olla eläissään tuoretta kalaa nähnyt. Kala oli kylmä ja märkä, pötkötti vain liikkumatta. Kissa kai mietti miten parhaiten olisi ihmisten mieleen, vähän tassullaan kokeili. Juu kala se on, vaan onko syötävää, sitä Viiru mietti kotvan aikaa.

Kierteli  ja kaarteli, nautti ilmiselvästi kun ihmiset maanittelivat ja naurahtelivat.

 Leikiksi meni muikun kanssa. Pentu hyppi tasajalkaa neljällä tassulla ilmaan, viskoi kalaa niin että mätke kävi. Heittäytyi kyljelleen ja ravisteli kuollutta kalaa taka- ja etutassujen välissä. Ei siitä tullut valmista....loppujen lopuksi emäntä otti sakset ja pilkkoi koko muikun lautaselle  ja laitoi vielä kissanruokaa kyytipojaksi.

 Siinä se lautasella tuijotti pilkottu muikku vielä illallakin, purkkiruoka oli Viirulle kelvannut, muikku ei.
Illalla katti tuoksui vahvasti kalalle. Kalan kanssa painiskelun jälkeen oli turkkiin tarttunut pienen pieniä hopeisia suomuja. Kiikkustuolissa emännän sylissä kehräten, ei ihminen voinut hajusta arvata silittääkö kissaa vai kalaa!!!

Viirun huvia on seurata emäntää iltapesulle ja jäädä lämpöiselle lattialle tassujaan kuivattelemaan. Tarkkakorvaisena kissanpoikaa ihmetyttää lattiakaivoon lirisevä vesi, sitä jää Viiru ilta illan jälkeen ihmettelemään.
Tänään emäntä ei pistäisi ollenkaan pahakseen jos Viirukin ottaisi pienen suihkun.